Oman kehon kremppojen hoitaminen

Olen joskus sanonut, että ei kannata mennä sellaisen fysioterapeutin vastaanotolle, jolla ei itsellään ole mitään kremppoja kehossaan. No, kaikillahan meillä jotain vaivoja on, ja ne ovatkin loistava mahdollisuus oppia uutta sekä itsestä että esim. omista asiakkaista.

Opiskelujen aikana oli vaikea ymmärtää asiakkaiden kipuja, kun itse oli nuori ja terve. Kolmenkympin jälkeen vaivat ja kivut ovat lisääntyneet, ja usein asiakkaiden kanssa naurammekin, miten vaivojen määrä on vakio, ne vain vaihtavat paikkaa.

Joten nyt mässäillään vaivoilla! Minkäslaisia kipuja ja vaivoja minulla on ollut ja miten olen niistä selvinnyt?

Joskus aikaisemmin niskahartiaseutu vaivasi eniten, mutta siihen vaivaan löysin parhaan hoidon: se ei ole hieronta vaan kuntosaliharjoittelu. Tarpeeksi raskas lihaskuntoharjoittelu yläraajoille ja selälle hoitaa ja ennaltaehkäisee niskahartiavaivoja. Sekä istumatyöntekijöillä kuin muillakin. Oma kehoni ei kestäisi istumatyötä; istuin kerran töissä kaksi päivää kirjoittamassa kirjallista materiaalipakettia istumisen haitoista ja vasen jalkani puutui siitä hyvästä kahdeksi viikoksi. Se oli sillä selvä, onneksi en valinnut istumatyötä.

Alaselkä on myös usein kipuillut. Minulla on ns. museoselkä, eli alaselkä kipeytyy ja väsyy hitaasta kävelystä esim kaupungilla, museossa tai shoppaillessa. Matkoilla tämä oli rasittava vaiva. Tähän vaivaan paras ratkaisu oli yhdistelmä välilevytyrille tarkoitettua McKenzie-terapiaa, keskivartalon lihasten vahvistus ja istumisen ergonomian tarkistus. McKenzie-terapian avulla aloin ymmärtämään alaselän biomekaniikkaa ja välilevyn rakennetta sekä ymmärsin miten itse voin estää aiheuttamasta välilevykudokselle ylimääräistä painetta. McKenzie-terapia ei kylläkään sovi kaikille alaselkäkipuisille, mutta minun selälleni se sattui toimimaan. Keskivartalon lihasten oikeaoppinen vahvistaminen auttaa alaselkäkipuihin. Keskivartalo on monimutkainen paketti, siihen kuuluu syvät vatsalihakset, lantionpohjanlihakset, vinot vatsalihakset, suorat vatsalihakset, selkälihakset, pakarat ym. Ja monimutkaista pakettia täytyy vahvistaa monipuolisesti. Istumisen ergonomiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon viime aikoina. Toiset puhuvat vahvasti ergonomian ja esim. oikean nostotekniikan ja ryhdin puolesta, ja toiset taas ovat sitä mieltä että oikeaa ergonomiaa tai hyvää ryhtiä ei ole olemassakaan. Minä olen sitä mieltä että kaikilla on oma oikea ryhtinsä ja tapansa liikuttaa omaa kehoa, ja mikään niistä ei ole väärin. Keho vahvistuu siinä mihin sitä eniten käyttää. Ja sitä tulisi käyttää monipuolisesti joka suuntaan. Jos kehossa on ylirasittumisesta, virheasennosta tai huonosta liiketekniikasta johtuvia kipuja, silloin niihin kannattaa puuttua ja yrittää löytää kivuttomammat asennot ja liikemallit.

Ompa tässä ollut muitakin selkävaivoja kuin alaselkäkipuja. Vielä tänä syksynä eli v. 2018 kärsin keskiselän kivusta esim kuntosalilla kyykätessä ja maastavedossa. Myös muissa tilanteissa selkä tuntui heikolta ja kankealta. Kyykätessä keskiselkään tuli sellainen tunne, kuin joku olisi lyönyt kirveellä. Satuin eräällä kurssilla juttelemaan OMT-fysioterapeutin kanssa ja hän tutki selkääni. Hän totesi melkein heti että siellähän on rintarangan alaosan lukko. Hän naksautti lukon auki ja sen jälkeen ei ole keskiselkä vaivannut! Ties kuinka monta vuotta sekin lukko oli selässä ollut. Joskus siis kunnon naksautuskin on ihan paikallaan, mutta vain kun osaava ammattilainen sen tekee.

Vasemman olkapään vaivahistoria onkin pidempi, se alkaa jo vuodesta 2001. Tilanne paheni huomattavasti v. 2009-2010, kunnes opin olkapäätä hoitamaan itse. Pähkinänkuoressa sanottuna vasen olkanivel on löysä, se puskee liian alas ja eteen jolloin olkanivelen etuosan kudokset jäävät ahtaalle ja aristavat tietyissä liikkeissä. Todella yleinen vaiva. Siihen auttaa vain ja ainoastaan aktiivinen kuntouttava virheasentoa korjaava liikehoito eli vahvistus, vahvistus ja vahvistus.

Vasen lonkka on tällä hetkellä eniten päänvaivaa aiheuttava kipuileva kehonosa. Kaikenlaisia löydöksiä on tehty vuosien varrella, mutta kukaan ei ole osannut nivoa niitä yhteen ja selittää mistä vaiva johtuu ja mitä sille voi tehdä. Sen kanssa matka siis vielä jatkuu ja toivottavasti joskus löytyy selitys!

Jännityksellä odotan minkälaisia vaivoja vuosi 2019 tuo tullessaan!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s