Lantionpohjan fysioterapia

Vaikka tykkäänkin kouluttautua ja oppia uusia asioita, ihan kaikkea minun ei kuitenkaan itse tarvitse osata tehdä!

Aloitin yhteistyön lantionpohjan fysioterapiaan erikoistuneen fysioterapeutin Wilma Laineen kanssa. Wilma avaa vastaanottonsa toimipisteelleni Skanssiin os. Bastioninkatu 4.

Lantionpohjan fysioterapiassa keskitytään lantion alueen ja lantionpohjan toiminnanhäiriöiden hoitoon. Lantion alueen oireina voi olla mm. erilaiset kivut, lantionpohjan lihasten heikkous tai ylijännittyneisyys, virtsankarkailu, vulvodynia ja endometrioosi.

Fysioterapiasta voit saada apua esim. synnytyksestä palautumiseen, inkontinenssivaivoihin, lantionpohjan kipuoireisiin, yhdyntäkipuihin ja gynekologisiin laskeumiin.

Wilman vastaanotto on auki keskiviikkoisin, Fysioterapeutti Hannan toimipisteellä os. Bastioninkatu 4.

Tutustu Wilman palveluihin ja varaa aika www.fysiowilma.fi

Lenkille!- valmennus

Oletko joskus aiemmin harrastanut lenkkeilyä/juoksua, mutta viime aikoina lenkit ovat jääneet vähemmälle? Tai oletko aina haaveillut juoksukuntoon pääsemisestä? Haluaisitko vain paremman yleiskunnon ja voida hyvin? Kaipaatko motivaatiota ja apua lenkkeilyn aloittamiseen? Näissä kaikissa tapauksissa Lenkille!-valmennus sopii sinulle!

Lenkille!-valmennus on fysioterapeutin suunnittelema 14 viikon (3 kk:n) verkkovalmennusohjelma omatoimiseen treenaamiseen. Se sopii erityisesti aloittelijoille, sellaisille jotka eivät ole harrastaneet hölkkää tai juoksua aikaisemmin. Valmennus etenee maltillisesti ja rauhallisesti, joten aloittelijakin pysyy varmasti mukana.

Voit aloittaa verkkovalmennuksen silloin kun se sinulle sopii. Ilmoita minulle valmennusta ostaessasi, milloin haluat aloittaa. Lenkit voit tehdä omatoimisesti sinulle sopivalla aikataululla ja tämänhetkiseen kuntoosi sopivalla teholla. Valmennuksessa on vaihtoehdot sekä kävelyyn että juoksuun. Verkkovalmennus etenee progressiivisesti, lenkit aloitetaan rauhallisesti ja tehoa lisätään vähitellen. Pääset konkreettisesti tuntemaan miten kunto kasvaa! Sinun täytyy vain investoida hieman aikaa säännölliseen treenaamiseen, niin saat varmasti tuloksia!

Miten Lenkille!-valmennus toimii?

Lenkille!-valmennus toimii verkossa SportyPlanner-ohjelman kautta. SportyPlanneriä voit käyttää nettiselaimen tai sovelluksen kautta. Halutessasi voit myös tulostaa ohjelman paperille. Saat netissä toimivan treenikalenterin, josta näet viikottaisen treeniohjelman, ja johon voit merkitä tehdyt treenit. Näin SportyPlanner toimii sekä sinulle että valmentajallesi (minulle) myös treenipäiväkirjana. Treeniohjelma on selkeä ja ymmärrettävä. Mutta aina jos kysyttävää tulee mieleen, voit ottaa yhteyttä hanna@fysioterapeuttihanna.com

Meillä on myös oma Facebook-ryhmä! Ryhmän kautta saat paljon lisätietoa, motivaatiota ja tsemppausta. Ryhmään pääset mukaan heti verkkovalmennuksen ostettuasi.

Entä se hinta?

Lenkille!-valmennuksen hinta on 75€. Voit ostaa verkkovalmennuksen lähettämällä sähköpostia tai suoraan vastaanotoltani. Jos haluat maksaa joillakin työsuhde-etujen maksuvälineillä, ota suoraan yhteyttä hanna@fysioterapeuttihanna.com.

Hintaan kuuluu 14 viikon verkkovalmennus kävelyyn, hölkkään ja juoksuun. Jokaiselle viikolle on oma selkeä treenisuunnitelma. Juoksuaika pitenee ajallisesti treeniohjelman aikana vähitellen, niin että valmennuksen ensimmäisen kahden viikon aikana juoksuminuutteja kertyy enintään 8 min ja valmennuksen lopussa kunnon ja kehittymisen mukaan juoksuminuutteja voi olla yhtäjaksoisesti jopa 60 min!

Kesän porrastreenit!

Kesä on tullut ja nyt tekee mieli liikkua ulkona! Kesän kunniaksi järjestän ohjattuja porrastreenejä Turussa ja lähialueilla heinäkuun ja elokuun aikana. Tervetuloa mukaan!

Portaissa saa aina treenata oman kunnon mukaan. Tehdään yhdessä ensin alkulämmittelyä ja liikkuvuustreeniä ja sen jälkeen teemme nousuja eri tavoilla. Jokaisen nousun jälkeen annamme sykkeen tasaantua kunnolla. Treenin loppuvaiheessa teemme monipuolisia lihaskuntoharjoitteita joko portaita tai muita ympäristön harjoitteluvälineitä hyödyntäen. Saat varmasti monipuolisen, tehokkaan ja erilaisen treenin joka kerta!

Samalla pääset tutustumaan Turun ja lähialueiden ulkotreenipaikkoihin ja reitteihin:

  • To 8.7 klo 17 Vartiovuori
    • Tavataan Vartiovuoren Uudenmaantien puoleisella reunalla, Teininkujalla
  • Pe 17.7 klo 17 Kuuvuori
    • Tavataan Kuuvuoren kentän vieressä, kuntoportaiden alkupäässä, Ruukuntekijänkujan päässä
  • To 22.7 klo 17 Kaarina Vaarniemi
    • Tavataan os. Rauvolantie 234
  • To 12.8 klo 17 Piikkiön kuntoportaat
    • Tavataan os. Lystiläntie 21

Ilmoittaudu mukaan varaamalla itsellesi paikka nettiajanvarauspalvelun kautta. Hinta 8€/hlö, voi maksaa paikan päällä kortilla tai käteisellä.

Ota mukaan vesipullo!

Tervetuloa mukaan liikkumaan!

Etäohjatut ryhmäliikuntatunnit

Koska koronatilanne rajoitti ryhmäliikunnan harrastamista sisätiloissa, päätin aloittaa etäohjattujen ryhmäliikuntatuntien ohjaamisen keväällä 2021. Aloitin FasciaMethod-kehonhuoltotunneilla. Tällä erää etätunnit ovat loppuneet, mutta myöhemmin ne aloitetaan kyllä uudestaan!

FasciaMethod on yhdistelmä kehonhuoltoa, liikkuvuutta, venyttelyä, tukilihasharjoittelua ja pallohierontaa.

Ilmoittaudu tunnille mukaan nettiajanvarauksen kautta ja käy maksamassa osallistumismaksu Holvi-verkkokaupassa. Kun olen saanut tiedon maksusta ja ilmoittautumisesta, lähetän sinulle linkin Teams-etäpalaveriin sähköpostilla. Nettiajanvarauksesta valitse Etäohjattu liikunta -> FasciaMethod -> haluamasi ajankohta. Osallistumismaksun voi suorittaa Holvi-verkkokaupan lisäksi myös Turun toimipisteellä paikan päällä. Toimipisteellä mahdollisuus myös maksaa useampi osallistuminen kerralla.

Aikataulut:

Ke 24.3 klo 18

Ma 29.3 klo 18

Ke 7.4 klo 18

Ma 12.4 klo 18

Ma 19.4 klo 18

Ma 26.4 klo 18

Ilmoittautuminen nettiajanvarauksen kautta.

Kertamaksu: 8€ Holvi-verkkokauppa

Tervetuloa mukaan!

Hemmottelu- ja rentoutushoidot

Kesällä aloitetut hemmotteluhoidot saavat jatkoa! Tervetuloa rentoutumaan vaikka itse tai anna ystävälle rentouttava lahjakortti:

Hemmotteluhoito jaloille

Väsyneet, turvottelevat ja raskaan tuntuiset jalat? Jalkojen hemmotteluhoidon jälkeen verenkierto on tehostunut ja jalat tuntuvat taas kevyiltä!

Ensin jalat hoidetaan lymfahieronnalla, jonka avulla nestekierto tehostuu. Sen jälkeen jalkojen väsyneet lihakset hierotaan pehmeästi ja elvyttävästi. Lopuksi reisien alue käsitellään imukuppihieronnalla. Käsittely tehdään aromaterapeuttisella hoitoöljyllä. 75min 70€

Vaihtokylpy jaloille

Vaihtokylpy vilkastuttaa jalkojen verenkiertoa tehokkaasti. Vaihtokylvyssä jalkoja kastetaan vuorotellen lmpimään ja kylmään veteen. Sillä aikaa kun jalat ovat kylvyssä, saat samalla rentouttavan niskahartiaseudun ja pään alueen hieronnan. 30min 45€.

Vaihtokylpy jalkahieronnalla

Vaihtokylpy kuten edellä, ja sen jälkeen jalat hierotaan kokonaisuudessaan. 60min 65€.

Rentouttava päähieronta

Niskahartiaseudun alue ja pää hierotaan ensin istuma-asennossa ja sen jälkeen selinmakuulla. Rentouttava ja rauhoittava käsittely. 45min 55€.

Rentouttava hieronta

Painaako kiire ja stressi? Rentouttavassa hieronnassa sinulla on mahdollisuus hellittää, rauhoittua ja hiljentyä. Hoito sisältää selän ja niskahartiaseudun rentouttavan ja rauhoittavan hieronnan. Käsittely tehdään kevyesti ja kivuttomasti. Hieronnassa käytetään aromaterapeuttista öljyä. 60min 65€.

Varaa aika nettiajanvarauksesta.

Kesän hemmotteluhoidot!

Kesä on hyvää aikaa panostaa omaan hyvinvointiin ja rentoutumiseen, oli sitten lomalla tai ei! Siksi kokosin muutaman ihanan kesäisen hemmotteluhoitopaketin, joista voit valita joko itsellesi houkuttelevimman tai antaa vaikkapa ystävälle lahjaksi.

Kesähemmottelu jaloille; 75min, 70€

Jalkojen kesähemmottelu sopii kesän kuumuudesta ja kesäkatujen tallaamisesta väsyneille jaloille. Hoito aloitetaan alaraajojen lymfahieronnalla, joka tehostaa jalkojen nestekiertoa ja antaa helpotusta turvotukseen. Hoitoa jatketaan hieromalla jalkaterät, jalkapohjat ja pohkeet. Lopuksi reisille ja pakaroille tehdään aineenvaihduntaa tehostava ja lihaksia palauttava imukuppihieronta. Saat valita kolmesta erilaisesta hierontaöljystä: tavallinen, Frantsilan kipuöljy tai Urtekramin selluliittiöljy.

Hoidon päätteeksi saat vielä nauttia kylmää, virkistävää juomaa!

Vaihtokylpy jaloille; 30min, 45€

Vaihtokylpy on hoito, jota usein suosittelen asiakkaille myös kotona tehtäväksi, jos jalat ovat väsyneet tai turvonneet. Vaihtokylvyssä jalkoja kastetaan vuorotellen kylmään ja lämpimään veteen. Samalla kun jalat ovat kylvyssä, saat rentouttavan hieronnan niskahartiaseudulle ja pään alueelle. Halutessasi voimme käyttää jalkakylvyssä jalkakylpyhiutaleita, jotka sisältävät lihaksia palauttavaa magnesiumia.

Lopuksi saat vielä nauttia kylmää, virkistävää juomaa!

Vaihtokylpy jalkahieronnalla; 60min, 65€

Edellä kuvatun vaihtokylvyn jälkeen jalat vielä hierotaan kokonaisuudessaan aina jalkapohjista alkaen lonkkiin saakka!

Ja lopuksi virkistävää juomaa!

Intialainen päähieronta; 45min, 55€

Intialainen päähieronta on rentouttava hierontahoito, jossa käsitellään ensin istuen niskahartiaseutu, kallonpohja ja päänahka. Lopuksi pään ja kasvojen aluetta käsitellään vielä selinmakuulla.

Varaa kesän hemmotteluhoidot nettiajanvarauksesta Turun toimipisteeseen! Aurinkoista kesää!

Avajaiset pe 28.2!

Tervetuloa Turun toimipisteeni avajaisiin perjantaina 28.2 os. Bastioninkatu 4!

Avajaispäivänä tiedossa on seuraavanlaista ohjelmaa:

Näytehoidot klo 11-15

Voit varata itsellesi edullisesti lyhyitä näytehoitoja seuraavista palveluistani: hieronta, akupunktio ja Kalevalainen jäsenkorjaus

Näytehoidon kesto n. 20min ja hinta 10€.

Näytehoidon voit varata itsellesi klo 11-15 välille lähettämällä sähköpostia hanna@fysioterapeuttihanna.com viimeistään torstaina 27.2.

Avoimet ovet klo 16-19

Tervetuloa avoimiin oviin tutustumaan palveluihini!

Tarjolla on tuntuvia avajaistarjouksia palveluihini: Kun teet varauksen perjantain aikana, saat palvelun -50% alennushintaan! Esim Kalevalainen jäsenkorjaus normaalisti 80€, tarjoushinta 40€. Alennus vähennetään normaalihinnasta ja yksi asiakas voi käyttää tarjouksen yhden kerran. Varaa siis itsellesi aika tai osta kaverille lahjakortti! Jos et pääse paikan päälle, voit varata itsellesi ajan perjantain aikana tarjoushintaan nettiajanvarauksen kautta kirjoittamalla lisätietoihin “avajaistarjous”. Itse aika voi olla koska tahansa myöhemmin, varaus täytyy tehdä perjantain aikana.

Lisäksi ohjelmassa on arvontaa ja pikavoittoja. Arpajaispalkintoja ovat lahjoittaneet yhteistyökumppanini. Pientä tarjoilua löytyy myös!

Lisätietoja avoimista ovista tulossa helmikuun aikana Facebook- ja Instagram-sivuilleni, ota seurantaan @fysioterapeuttihanna

Nähdään perjantaina 28.2!

Joulun toivotuimmat lahjakortit!

Joulu lähestyy ja sopivat lahjat pitäisi löytää koko perheelle ja ystäville.

Joulun toivotuimmat lahjat löytyvät täältä! Hoitolahjakortti on helppo antaa ja aina mukava saada!

Nyt sinulla on mahdollisuus hankkia joulun parhaat lahjakortit edulliseen hintaan! Tarjoan 10€:n alennuksen KAIKISTA palveluista, kun ostat lahjakortin jouluksi. Jos haluat jonkin tietyn palvelun sijaan antaa lahjakortin jollakin tietyllä summalla, lisään lahjakortin arvoon 10€.

Lahjakortin ehdit ostaa viimeistään maanantaina 23.12.19 sähköpostin kautta.

Lahjakortti-ideoita:

Kalevalainen jäsenkorjaus 70€ (norm.80€) Kalevalainen jäsenkorjaus sopii kaikille. Sekä erilaisista tuki- ja liikuntaelimistön kivuista ja vaivoista kärsiville, että aktiivisille liikkujille, raskasta fyysistä työtä tekeville tai esim istumatyöntekijöille. Kuka sinun lähipiirissäsi usein valittaa selkäkivuista, hartiajumeista tai nivelvaivoista? Muista häntä tänä jouluna hyvää tekevällä lahjakortilla! Lue lisää kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

Hieronta 30-90min 30-60€ (norm. 40-70€) Kaikki tarvitsevat jossain vaiheessa hierontaa. Hieronta rentouttaa sekä kehoa että mieltä. Jos hartiat jumittaa ja päätä särkee, hieronnan avulla saadaan veri taas kiertämään. Hieronta on osa kehonhuoltoa myös aktiivisesti liikkuvilla. Kuka perheessäsi aina pyytää hieromaan hartioita tai pohkeita? Anna hänelle lahjaksi hierontalahjakortti ja säästä omia sormiasi!

Akupunktio 45min 40€ (norm. 50€) Fysioterapeutin tekemällä akupunktiolla hoidetaan erilaisia tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja ja kipuja. Esim lihaskireyttä, nivelkipuja ja päänsärkyjä/migreeniä. Akupunktio rentouttaa kehoa kokonaisvaltaisesti, sillä sen on todettu laskevan stressihormonitasoja. Kuka sinun ystävistäsi on aina kiireinen, stressaantunut ja valittaa päänsärkyä ja huonosti nukuttuja öitä? Anna hänelle lahjaksi pieni lepohetki arjen keskellä. Lue lisää akupunktiosta.

Lahjakortin voimme aina räätälöidä myös sinun toiveidesi mukaan tai lahjansaajan tarpeiden mukaan, joko tietylle palvelulle tai summalle. Ota yhteyttä niin mietitään yhdessä sopiva lahja! hanna@fysioterapeuttihanna.com

Lahjakortin voit hakea paikan päältä joko Turusta tai Paraisilta.

Turun toimipisteessä os. Bastioninkatu 4 olen joulukuussa paikalla vielä to 19.12. 

Ota yhteyttä jos haluat tulla hakemaan lahjakortin! Jos et pääse paikan päälle lahjakorttia hakemaan, voit myös pyytää sähköisen lahjakortin sähköpostitse hanna@fysioterapeuttihanna.com, viimeistään maanantaina 23.12.

Oikein mukavaa joulun odotusta!

PowerMethod-kurssi Paraisilla!

Tulevana keväänä järjestän Paraisilla Somatic Pilates Studiolla Tennbyssä muutaman kerran PT-pienryhmävalmennuksia PowerMethod-konseptilla. PowerMethod on TV:stä tutun FasciaMethodin sisarkonsepti.
Itse olen todellakin innostunut PowerMethodista! Siinä yhdistyvät lähes kaikki hyvän ryhmäliikuntatunnin ominaisuudet.
Tunti alkaa aktivoivalla alkulämmittelyosuudella, jossa kehon liikeratoja avataan tulevaa treeniä varten.
Lämmittelyn jälkeen siirrytään tekniikkaosuuteen. Kaikki tunnin liikkeet mennään huolellisesti läpi, kiinnittäen huomio hyviin suoritustekniikoihin ja skaalaamalla liikkeet jokaisen kuntotasolle sopiviksi.
Suurin piirtein puolet tunnilla tehtävistä liikkeistä ovat suurien lihasryhmien perusliikkeitä, joita jokaisen on hyvä osata tehdä. Esim kyykyt, maastavedot, punnerrukset, soudut, leuanvedot. Kun nämä liikkeet hallitsee, voi niitä tehdä turvallisesti myös kotona, ryhmäliikuntatunneilla tai kuntosalilla.
Loput tunnin liikkeistä ovat syvien tukilihasten aktivointiharjoituksia. Eli juuri niitä harjoituksia, joita esim fysioterapeutit tai valmentajat ohjaavat, mutta jotka jäävät aina tekemättä! Ne ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä harjoituksia, ja kun syvät lihakset ovat kunnossa, raskaammat liikkeetkin onnistuvat paremmin.
Tunnin lopussa on palauttava loppuverryttely, jossa hyödynnetään FasciaMethodin lihaskalvoketjuja huoltavaa liikkuvuusharjoittelua. Näiden harjoitteiden avulla kehon liikeradat pysyvät yllä ja treenin jälkeistä lihaskipua tulee vähemmän koska maitohapot lähtevät liikkeelle.
Yksi erittäin hyvä puoli PowerMethod-tunnissa on se, että se toteutetaan pienryhmänä. Kun osallistujia on maksimissaan 10, ohjaajalle jää aikaa jokaisen osallistujan yksilölliseen ohjaamiseen. Näin harjoittelu on sekä turvallista että tehokasta.
Pienryhmässä harjoittelu on myös edullisempi vaihtoehto, jos olet miettinyt esim. personal trainerin tai kuntosaliohjaajan palveluita.
No mikä on PowerMethodin huono puoli? Ehkä se, että siihen ei kuulu tanssi! Hyvä musiikki siihen kuitenkin kuuluu, ja ehkä sitä kautta tanssinkin voisi siihen yhdistää esim lepotaukojen aikana!
Kevään ryhmien aikataulut Paraisilla:
Kolmen kerran kurssi
ma 25.2-11.3 klo 17:30-18:30
ma 27.5-10.6 klo 16:30-17:30 ja 18-19
Kurssille mahtuu max 6 osallistujaa. Yhden tunnin hinta 15€, koko kolmen kerran kurssi yht. 35€.
Voit ilmoittautua mukaan joko sähköpostilla fysioterapeutti.hanna@gmail.com tai nettiajanvarauksen kautta www.nettiaika.fi/fthannapihlajamaa
powermethod

Oman kehon kremppojen hoitaminen

Olen joskus sanonut, että ei kannata mennä sellaisen fysioterapeutin vastaanotolle, jolla ei itsellään ole mitään kremppoja kehossaan. No, kaikillahan meillä jotain vaivoja on, ja ne ovatkin loistava mahdollisuus oppia uutta sekä itsestä että esim. omista asiakkaista.

Opiskelujen aikana oli vaikea ymmärtää asiakkaiden kipuja, kun itse oli nuori ja terve. Kolmenkympin jälkeen vaivat ja kivut ovat lisääntyneet, ja usein asiakkaiden kanssa naurammekin, miten vaivojen määrä on vakio, ne vain vaihtavat paikkaa.

Joten nyt mässäillään vaivoilla! Minkäslaisia kipuja ja vaivoja minulla on ollut ja miten olen niistä selvinnyt?

Joskus aikaisemmin niskahartiaseutu vaivasi eniten, mutta siihen vaivaan löysin parhaan hoidon: se ei ole hieronta vaan kuntosaliharjoittelu. Tarpeeksi raskas lihaskuntoharjoittelu yläraajoille ja selälle hoitaa ja ennaltaehkäisee niskahartiavaivoja. Sekä istumatyöntekijöillä kuin muillakin. Oma kehoni ei kestäisi istumatyötä; istuin kerran töissä kaksi päivää kirjoittamassa kirjallista materiaalipakettia istumisen haitoista ja vasen jalkani puutui siitä hyvästä kahdeksi viikoksi. Se oli sillä selvä, onneksi en valinnut istumatyötä.

Alaselkä on myös usein kipuillut. Minulla on ns. museoselkä, eli alaselkä kipeytyy ja väsyy hitaasta kävelystä esim kaupungilla, museossa tai shoppaillessa. Matkoilla tämä oli rasittava vaiva. Tähän vaivaan paras ratkaisu oli yhdistelmä välilevytyrille tarkoitettua McKenzie-terapiaa, keskivartalon lihasten vahvistus ja istumisen ergonomian tarkistus. McKenzie-terapian avulla aloin ymmärtämään alaselän biomekaniikkaa ja välilevyn rakennetta sekä ymmärsin miten itse voin estää aiheuttamasta välilevykudokselle ylimääräistä painetta. McKenzie-terapia ei kylläkään sovi kaikille alaselkäkipuisille, mutta minun selälleni se sattui toimimaan. Keskivartalon lihasten oikeaoppinen vahvistaminen auttaa alaselkäkipuihin. Keskivartalo on monimutkainen paketti, siihen kuuluu syvät vatsalihakset, lantionpohjanlihakset, vinot vatsalihakset, suorat vatsalihakset, selkälihakset, pakarat ym. Ja monimutkaista pakettia täytyy vahvistaa monipuolisesti. Istumisen ergonomiasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon viime aikoina. Toiset puhuvat vahvasti ergonomian ja esim. oikean nostotekniikan ja ryhdin puolesta, ja toiset taas ovat sitä mieltä että oikeaa ergonomiaa tai hyvää ryhtiä ei ole olemassakaan. Minä olen sitä mieltä että kaikilla on oma oikea ryhtinsä ja tapansa liikuttaa omaa kehoa, ja mikään niistä ei ole väärin. Keho vahvistuu siinä mihin sitä eniten käyttää. Ja sitä tulisi käyttää monipuolisesti joka suuntaan. Jos kehossa on ylirasittumisesta, virheasennosta tai huonosta liiketekniikasta johtuvia kipuja, silloin niihin kannattaa puuttua ja yrittää löytää kivuttomammat asennot ja liikemallit.

Ompa tässä ollut muitakin selkävaivoja kuin alaselkäkipuja. Vielä tänä syksynä eli v. 2018 kärsin keskiselän kivusta esim kuntosalilla kyykätessä ja maastavedossa. Myös muissa tilanteissa selkä tuntui heikolta ja kankealta. Kyykätessä keskiselkään tuli sellainen tunne, kuin joku olisi lyönyt kirveellä. Satuin eräällä kurssilla juttelemaan OMT-fysioterapeutin kanssa ja hän tutki selkääni. Hän totesi melkein heti että siellähän on rintarangan alaosan lukko. Hän naksautti lukon auki ja sen jälkeen ei ole keskiselkä vaivannut! Ties kuinka monta vuotta sekin lukko oli selässä ollut. Joskus siis kunnon naksautuskin on ihan paikallaan, mutta vain kun osaava ammattilainen sen tekee.

Vasemman olkapään vaivahistoria onkin pidempi, se alkaa jo vuodesta 2001. Tilanne paheni huomattavasti v. 2009-2010, kunnes opin olkapäätä hoitamaan itse. Pähkinänkuoressa sanottuna vasen olkanivel on löysä, se puskee liian alas ja eteen jolloin olkanivelen etuosan kudokset jäävät ahtaalle ja aristavat tietyissä liikkeissä. Todella yleinen vaiva. Siihen auttaa vain ja ainoastaan aktiivinen kuntouttava virheasentoa korjaava liikehoito eli vahvistus, vahvistus ja vahvistus.

Vasen lonkka on tällä hetkellä eniten päänvaivaa aiheuttava kipuileva kehonosa. Kaikenlaisia löydöksiä on tehty vuosien varrella, mutta kukaan ei ole osannut nivoa niitä yhteen ja selittää mistä vaiva johtuu ja mitä sille voi tehdä. Sen kanssa matka siis vielä jatkuu ja toivottavasti joskus löytyy selitys!

Jännityksellä odotan minkälaisia vaivoja vuosi 2019 tuo tullessaan!